#sanapeli Kysymyksiä

Sisällys

[Alkuun]

Yleistä kanavasta ja pelistä

Kuka on keksinyt/tehnyt Sanapelin? Milloin?

Pelin perusidea lienee erittäin vanha, itse ainakin olen vastaavaa peliä leikkinyt jo ala-asteella, hieman eri muodossa. IRCNetin välityksellä pelattavan sanapelin on minun tietojeni mukaan alunperin tehnyt Sami-Pekka Haavisto, joka liikkuu/liikkui nickeillä Cartagia, Cartwheel ja Cartman. Ainakin hänen tekemänsä SanaBot pyöritti hyvin pitkälle nykyisen perus-Sanapelin kaltaista peliä samalla kanavalla silloin kun minä, Arkku, itse aloin sitä pelata, muistaakseni joskus vuonna 1998. Myöhemmin SanaBot katosi netistä pitkäksi aikaa, minkä seurauksena päädyin alkuvuodesta 2000 perustamaan #sanapeli:n uudelleen omatekoisella peliskriptillä.

Tuon pitkälti yhdessä yössä hirvittävillä purkkavirityksillä toteutetun Eggdrop-skriptin varassa peli toimikin varsin hyvällä menestyksellä yli seitsemän vuotta. TCL-kielen vastemielisyydestä ja koodin sisäisestä rumuudesta johtuen uusia ominaisuuksia tai parannuksia ei vuosien varrella kuitenkaan nähty, vaikka kaikessa hiljaisuudessa aina välillä väkersinkin paremmilla kielillä uutta peruskoodia pelille. Lopulta kohtalo puuttui peliin, ja erinäisistä (minusta tai sanapelistä riippumattomista) syistä johtuen peliohjelmaa pyörittänyt palvelin joutui panttivangiksi ja pois linjoilta keväällä 2008.

Hieman yli viikon lähes kirjaimellisesti ympärivuorokautisen ohjelmoinnin jälkeen yhdistin vuosien varrella tekemäni sanapelimoottorin täysin uuteen ja omatekoiseen IRC-botin runkoon. Näin päästiin samalla eroon Eggdrop-botin sekä TCL-kielen kauheuksista, ja pelille saatiin viimeinkin uusi ja rakenteeltaan kunnollinen ohjelmakoodi. Juuri tällä hetkellä se on testikäytössä kanavalla.

Milloin pidetään seuraava maraton?

Tieto maratonista (sadan kierroksen pelistä) tulee yleensä vähintään viikkoa etukäteen kanavan topiciin irkissä. Mitään säännöllistä aikataulua maratoneilla ei ole, niitä pidetään lähinnä silloin kun siltä tuntuu. Joskus maratonia ei ole pelattu melkein vuoteen, ja kerran jotkut hullut pelasivat useamman yhdeltä istumalta. Ehdotelkaa kanavalla jos edellisestä kerrasta tuntuu olevan liian kauan ja olisi jo pakottava tarve saada pelit taas pystyyn.

Milloin pidetään seuraava sanapelimiitti?

Sanapelimiittiin löytyy melko varmasti porukkaa kunhan vaan sopiva paikka ja aika saadaan sovittua (helpommin sanottu kuin tehty). Kesäisin miittejä on perinteisesti ollut enemmän, talvella isompaa miittiä varten on käytännössä pakko tehdä invaasio jonkun raukan kotiin.

Mitä niissä miiteissä oikein tehdään? Pelataan Sanapeliä?

Miiteissä tehdään kaikkea yllättävänkin “normaalia“ (ja joskus myös jotain yllättävänkin epänormaalia) — jutellaan, nauretaan huonoille jutuille, nauretaan yrityksille kertoa hyviä juttuja, syödään ja jotkut ovat kuulemma joskus juoneetkin. Erinäisiä seurapelejä on harrastettu (myös Sanapeliä), ja ollaanpa myös käyty konsertissa katsomassa kuinka Ransu Karvakuono tulee kaapista ulos.

Miksi botin nimi on Halea/Agrik/Morgath, eikä esim. SanaBot tai Pertti?

Erinäisistä historiallisista syistä ja henkilökohtaisista perversioista johtuen kanaviemme botit on nimetty Hârnin jumalten mukaan. Halean persoonallisuus tuntui sopivimmalta Sanapelin pyörittämiseen. Väliaikaisisäntinä ja testibotteina on nähty myös kaksi muuta Hârn-jumalaa, Morgath ja Agrik, joiden nuivat persoonallisuudet soveltuvat paremmin ongelmallisiin ja kaoottisiin aikoihin.

[Alkuun]

Ongelmista

Peli ei ole käynnissä, miten se käynnistetään?

Käynnistyskomento luki alunperin ohjeissa näillä sivuilla, mutta kokemus osoitti että liian moni uusi pelaaja vain etsii sen komennon ohjeista ja käynnistää pelin heti sen enempää kysymättä tai sääntöjä lukematta. Yleisten pelimoodien käynnistyskomennot saa nykyään tietoonsa varmaankin ns. social engineering -menetelmällä tai arvaamalla, ja erikoisempien moodien komennot ovat etu- ja takapäässä vain operaattoreita varten.

Miksi minut potkittiin pois kanavalta?

Luultavasti et ollut lukenut sääntöjä, tai ainakaan noudattanut niitä. Paremman vastaanoton kanavalla saa kun ei säntää suoraan innoissaan pelaamaan vaan yrittää ymmärtää miten sitä kuuluisi pelata. Vakiopelaajat ovat nähneet niin kovin monta häirikköä kanavalla, että valitettavasti uusiin pelaajiin suhtaudutaan usein varsin epäluuloisesti. Paras tapa karistaa epäluulot on pitää jonkin aikaa matalaa profiilia ja tutustua kanavan ja pelin pelisääntöihin.

Bottia ei näy kanavalla, missä vika?

Jaa-a. Luultavasti kyseessä on ns. netsplit, eli IRCNet-verkon palvelimien väliset yhteydet ovat katkeilleet, ja satut olemaan palvelimella, josta ei sillä hetkellä ole yhteyttä pelibotin palvelimelle. Toki on myös mahdollista että botin palvelin (joko IRC- tai shell-palvelin) on tilapäisesti nurin. Tai pysyvästi, kuten kahdesti sattui.

Tähän ei oikein muu auta kuin odottelu.

Apua, kanava on vallattu! Mikä nyt eteen?

Jos näin ikävästi on sattunut käymään (ja olet varma ettei kyseessä ole netsplit, ks. yllä), siirrymme tilapäisesti jollekin toiselle kanavalle. Uutissivulle tulee varmasti maininta asiasta.

[Alkuun]

Niksinurkka

Miten botin saa vastaamaan viesteihin eri tavalla?

Botin vastaustavasta ei taannoin päästy yksimielisyyteen, joten pelissä on mahdollista valita haluaako vastaukset/kuittaukset normaaliviestinä (PRIVMSG) vai huomautuksena (NOTICE). Valinta tapahtuu laittamalla piste (.) tai pilkku (,) sekä välilyönti ehdotuksen/äänestysnumeron eteen, esimerkiksi:

/msg Halea . 3

Kokeile pilkun ja pisteen eroa!

(IRC-protokollan mukaan oikeaoppinen vastaustapa olisi NOTICE.)

Miten teen irssiin pelialiaksen?

Irssi-ohjelmaan saa tehtyä pelialiaksen /sp, komennolla:

/alias sp msg halea , $0-

Alias pitää tallentaa komennolla /save jotta se toimisi myös seuraavalla käyttökerralla.

Miten teen mIRC:iin pelialiaksen?

mIRC-ohjelmaan saa tehtyä pelialiaksen /sp, komennolla:

/alias /sp /msg halea , $1-

Miten teen X-Chat:iin pelialiaksen?

X-Chat-ohjelmaan saa tehtyä pelialiaksen /sp etsimällä valikoista sellaisen kohdan kuin User Commands (tämä löytyy eri versioissa vähän eri paikasta, se voi olla esim. Lists-alivalikossa, tai Settings->Advanced -alivalikossa). User Commands -dialogissa klikkaa Add, laita komennon nimeksi SP ja komennoksi:

msg Halea , &2

[Alkuun]

Sanoista, käytännöistä ja oikeinkirjoituksesta

Onko se oikeinkirjoitus muka nyt niin tärkeää?

Ei ole. Pelin hauskuuden ja toimivuuden kannalta oikeinkirjoitus on harvemmin kovinkaan oleellista. Eräät kielioppi- ja kirjoitusvirheet voivat kuitenkin helposti rikkoa pelin perusideaa (akronyymin selittämistä), joten niistä rankaistaan pelissä kuten muistakin sääntöjen vastaisista ehdotuksista. Tästä ei pidä ottaa itseensä, tai luulla että kirjoitusvirhe itsessään oli niin syynä rangaistukseen.

Kanavalaisilla on tapana välillä kuittailla toisten kielioppivirheistä, etenkin jos niiden seurauksena syntyy hauskoja vaihtoehtoisia tulkintoja lauseen merkitykselle. Tätäkään ei kannata ottaa liian vakavasti — emme me oikeasti niin tosikkoja ole (tämänkään) asian suhteen.

Tällä kysymyssivulla esitetyt käytännöt ja suositukset ovat olemassa ensisijaisesti yhdenmukaisuussyistä, eikä niiden noudattaminen vaadi pelaajalta mitään erityistä vaivaa pienen totuttelun jälkeen. Näiden käytäntöjen rikkomisesta tuskin jaksetaan yksittäistapauksessa edes huomauttaa, saati sitten rangaista, mutta niiden noudattaminen edistää pelin toimivuutta ja nostaa ehdotusten mahdollisuuksia saada pisteitä äänestäjiltä.

Vastaako väliviivalla kirjoitettu yhdyssana yhtä vai kahta kirjainta?

Väliviivalla kirjoitettu yhdyssana kelpaa pelissä sekä yhden- että kahden alkukirjaimen sanana. Botti tunnistaa automaattisesti akronyymiin sopivan käyttötavan — mitään erityistä syntaksia tähän ei siis tarvitse opetella.

Esimerkiksi siis akronyymiin jol kävisi kumpi tahansa ehdotuksista:

Joukko-osasto on levossa.

tai

Joukko-osasto lepää.

Saako pelissä käyttää itse keksittyjä erisnimiä?

Erisnimiä saa keksiä itse, kunhan ei yritä esittää keksimillään nimillä jotain tunnettua ”oikeaa” erisnimeä, joka kiertäisi akronyymiä (ks. säännöt). Vaikkapa kuvitteellisten eksoottisten paikkojen nimiä saa toki keksittyä varsin helposti, mutta kannattaa muistaa että nimiä täytteenä käyttävä ehdotus ei ehkä ole äänestäjien mielestä kovinkaan kekseliäs.

Saako pelissä käyttää itse keksittyjä sanoja?

Täysin tuulesta temmattuja sanoja ei ehkä ole hyvä käyttää, mutta uusia väännöksiä oikeista sanoista voi toki keksiä. Liian omituisista sanavirityksistä saatetaan kyllä sakottaa, joten moinen toiminta on aina hienoista uhkapeliä.

Miten vuoropuhelu tulee kirjoittaa ehdotuksiin?

Vuoropuhelua ehdotuksiin kirjoitettaessa on suotavaa käyttää pelkkiä lainausmerkkejä erottamaan eri puhujien repliikit, esimerkiksi:

"Terve." "Sinullahan on krookus päässä."

Jos koko ehdotus on vain pelkkä lainaus yhdeltä henkilöltä, voi lainausmerkit useimmiten jättää pois (ks. kuitenkin lisää lainauksista alla), paitsi puhekieltä käytettäessä lainausmerkkien käyttö on aina suotavaa.

Vuoropuhelua voi toki kirjainten riittäessä kirjoittaa myös niin kuin koulussa on opetettu:

"Terve", sanoi lääkäri. "Enpäs", sanoi potilas.

Miten lainaukset tulee kirjoittaa ehdotuksiin?

Lainaukset kirjoitetaan ehdotuksiin seuraavan esimerkin mukaisesti:

"Tulin näin." -Julius Caesar

Ennen viivaa tulee siis ehdottomasti laittaa välilyönti (muutoin se saattaisi kiertää akronyymiä yhdistämällä kaksi sanaa yhdeksi), ja viivan jälkeen ei tule välilyöntiä. Lisäksi viivan jälkeinen sana tulee pienellä jos kyseessä ei ole erisnimi, esimerkiksi:

"Huudoista päätellen puudutus petti." -kirurgi leikkaussalissa

Lainattavan henkilön nimen voi periaatteessa sijoittaa myös toiselle puolelle lainausta, esimerkiksi tyyliin:

Pietari: "Piru vieköön."

Ovatko kirjoitusvirheet sääntöjen vastaisia?

Kirjoitusvirheet itsessään eivät ole pelin sääntöjen vastaisia. Jotkin kirjoitus- tai kielioppivirheet (esim. yhdyssanavirheet) voivat tehdä ehdotuksesta sääntöjen vastaisen, mutta tällöin kirjoitusvirhe itsessään ei ole se syy miksi ehdotus on laiton. Myös jatkuva ja säännönmukainen kirjoitusvirheiden tekeminen (esim. puuttuvat ääkköset!) on kiellettyä, sillä tällaisen pelaajan lauseet erottuvat helposti joukosta (eli käytännössä tilanne on sama kuin jos pelaaja kertoisi aina kaikille mikä on hänen tekeleensä).

Jotkut pelaajat pitävät kirjoitusvirhettä syynä jättää äänestämättä ehdotusta, mutta esim. minun mielestäni pieni viaton lipsahdus oikeinkirjoituksessa ei haittaa mitään muutoin hyvässä ehdotuksessa. Suositeltavaa on joka tapauksessa käyttää hyväkseen mahdollisuutta korjata kirjoitusvirheet silloin kun ehdotuksen tekemisen jälkeen on vielä aikaa jäljellä.

Alkaako Guatemala q-kirjaimella?

Ei ala. Qatar1 on hyvä q-alkuinen valtio.

[Alkuun]

Peliohjelman toiminnasta

Saako Sanapelin lähdekoodia jostain?

Ei minun tekemäni sanapelin. Olen kyllä avoimen lähdekoodin ja vapaiden ohjelmien kannattaja, ja saatan joskus harkita lähdekoodin julkistamista esimerkiksi jos joskus päätän itse lopettaa peli ylläpidon. Tässä vaiheessa en kuitenkaan näe, ettäkö varsinainen sanapelikoodi olisi jotenkin yleistä hyötyä palvelevaa ja/tai julkaisukelpoista. Enkä toisaalta myöskään halua että jokainen kanavalle sopeutumaton henkilö perustaisi oman sanapelikanavan… Todennäköisesti julkaisen kuitenkin tekemäni IRC-botin lähdekoodin ilman sanapeliä, jahka sitä testattu hieman pidempään.

Miten akronyymit arvotaan?

Pelimoodista riippuen arvotaan ensin akronyymin pituus, joka useimmissa moodeissa painottuu voimakkaasti pituuden vaihteluvälin keskivaiheille. Tämän jälkeen arvotaan pituuden verran kirjaimia käyttäen ohjelmallisesti tekstiaineiston sanojen alkukirjaimista tilastoituja todennäköisyyksiä kirjaimille. Näitä todennäköisyyksiä on vuosien varrella muuteltu käsin melko mielivaltaisesti, joskus jopa ihan vain vaihtelun vuoksi.

Miten ehdotusten järjestys listassa määräytyy?

Täysin satunnaisesti. Vuosien 2000 ja 2007 aikana käytössä olleessa koodissa oli hienoisia ongelmia satunnaistamisen suhteen, mikä johti spekulaatioon listan epäsatunnaisuudesta. Nyt se on kuitenkin ihan oikeasti satunnainen, vaikka ihmismieli pyrkiikin havaitsemaan siinä jotain kaavamaisuutta.

Miksi äänestykseen on niin paljon aikaa?

Aina välillä tulee ehdotuksia äänestysajan lyhentämiseksi, mutta näillä näkyminen sen pidentäminen on todennäköisempi vaihtoehto — suurin osa pelaajista tekee jotain muuta pelaamisen ohella (vähintäänkin juttelevat kanavalle), joten minusta on ihan hyvä että peliä voi pelata ilman täydellistä omistautumista sille.

Miksi ehdotuksen tekemiseen on niin vähän aikaa?

Pelihän olisi ihan liian helppoa jos aikaa olisi enemmän! Kokenut pelaaja ehtisi tehtailla tarkoin suunniteltuja teollisia ja sieluttomia ehdotuksia, niin kuin pop-musiikkia ikään!

Aikaraja tuntuu monesta aloittelevasta pelaajasta lähes mahdottoman tiukalta, mutta lyhyen harjoittelun jälkeen lauseen ehtii kyllä tekemään ajallaan. Tämä tajunnanvirtakirjoittamisen ja sanavaraston harjoittaminen on minusta yksi pelin parhaita puolia.

Miksei nopeudesta saa pisteitä?

Aina välillä ehdotetaan että pelissä olisi kiva saada lisäpisteitä nopeudesta. Tämä on minusta äärimmäisen huono idea, monestakin syystä:

[Alkuun]

Erikoispeleistä ja pelin ominaisuuksista

Onko pakko aina pelata pelimoodia X?

Ei. Säännöissäkin lukee, että erikoispelien käynnistämisestä olisi hyvä sopia muiden kanssa. Myönnetäköön, että erityisesti minä (Arkku) itse ja muutkin operaattorit käynnistävät harvinaisempia tai salaisempia moodeja usein kysymättä, ehkä jonkinlaisen yllätysmomentin säilyttämiseksi ja vaihtelun ylläpitämiseksi. Erityisen kiellettyä on kuitenkin jatkuvasti pelata jotain pelimoodia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että muita erikoispelejä pitäisi myös pelata, eikä vain yhtä tai kahta samaa ja muodolliset normaalipelit väliin ”sääntöjen kirjaimen” noudattamiseksi.

On muistettava, että vaikka muutama pelaaja olisi innokkaasti aina sen saman moodin kannalla, ja kenties muutkin suostuisivat sitten siihen mukaan (tai eivät esittäisi voimakkaita mielipiteitä mihinkään suuntaan), on silti parempi tarjota hieman vaihtelua kaikille. Erityisesti niille hiljaisille tyypeille, jotka eivät jaksa väitellä pelimoodista, vaikka salaisesti ovat aina halunneet pelata jotain aivan muuta. Pelejä on kuitenkin tarjolla vain yksi, joten älkää omiko sitä. Vaikka olisitte pelanneet ties kuinka pitkään tai usein.

Mitä järkeä erikoismoodissa/ominaisuudessa X on?

Uuden ohjelmakoodin myötä tuli mahdolliseksi helposti toteuttaa ja kokeilla erilaisia vuosien varrella syntyneitä ideoita, ja vanhaankin peliin oli luotu erinäisiä hämäriä erikoispelimoodeja. Jotkin näistä ideoista varmasti osoittautuvat huonoiksi, osasta taas tullee suosittuja/pysyviä ominaisuuksia. Toivottavasti pelaajilta löytyy kokeilunhalua ja avoimmuutta sen verran, että kaikki hullutkin ideat saadaan testattua ennen tuomitsemista. Ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että peruspelin luonne tai toiminta muuttuisi jotenkin täysin erilaiseksi – hyvin se on toiminut tähänkin asti, mutta vaihtelu virkistää.

Toisaalta, osa vanhoista ”perustotuuksista” on syntynyt melko mielivaltaisella tavalla. Esimerkiksi akronyymien pituudet ja aikarajat, joidenkin kirjainten suhteelliset todennäköisyydet sekä äänten perinteinen lukumäärä (yksi) ovat melko lonkalta heitettyjä, eivätkä välttämättä sen perustellumpia kuin muutkaan. Pientä hienosäätöä on tehty vuosien varrella ilman, että sitä on edes kanavalla huomattu (esim. kirjaintodennäköisyyksiin), mutta näkyvämmistä muutoksista luonnollisesti seuraa (ja kuuluukin seurata) väittelyä. Muistakaa silti, ettei alkuperäisiäkään ominaisuuksia ole tuotu kivitauluissa vuorelta, joten vaihtoehtojen kokeilu ja harkitseminen ei ole täysin syntistä sekään. =)

Mitä tarkoittaa kysymysmerkki akronyymissä?

Kysymysmerkki akronyymissä tarkoittaa vapaavalintaista kirjainta, ts. voit itse valita haluamasi kirjaimen sen paikalle. Sen paikalle ehdotukseen on kuitenkin tultava jokin sana.

Miksi nykyään voi äänestää montaa ehdotusta kerralla?

Kokeiltavana on tällä hetkellä (useimmissa pelimoodeissa) multiäänestys, eli mahdollisuus äänestää useaa ehdotusta samalla kierroksella. Juuri nyt ääniä voi antaa korkeintaan kolme per kierros, mutta luonnollisestikaan ei ole pakko äänestää kuin yhtä. Tietenkään ei edelleenkään ole mahdollista äänestää omaa ehdotustaan eikä samaa ehdotusta kahdesti. Ominaisuuden ideana on tehdä mahdollistaa usean ”yhtä hyvän” ehdotuksen palkitseminen samalla kierroksella (”arpomisen” sijaan).

Äänestämisen periaate on edelleen sama, eli äänestä mielestäsi parasta ehdotusta. Useasti vain tuntuu olevan monta ”parasta” ehdotusta samalla kierroksella, esimerkiksi vaikkapa yksi hyvin hauska ja toinen kekseliäs. Nykyään voi siis (ainakin toistaiseksi) valita useita ”parhaita” ehdotuksia.

On hyvä muistaa, ettei kenenkään ole pakko äänestää montaa ehdotusta samalla kierroksella, joten perinteiseen tyyliin pelaavat voivat jatkaa vanhaan malliin. Toisaalta, monen ehdotuksen äänestäminen ei ole keneltäkään pois. Esimerkiksi siitä, että jokin pelaaja äänestäisi kaikkia (mahdollisia) ehdotuksia, seuraisi vain useampien muiden pistemäärän nousu suhteessa pelaajaan itseensä (vaikka muiden pelaajien keskinäisten pistemäärien suhde muuttuisikin vähemmän). Oikeastaan, jos kaikki muut pelaajat äänestäisivät vain yhtä joka kierroksella, olisi monta ehdotusta äänestävä aina muita huonommassa asemassa, sillä tämän olisi mahdollista saada vähemmän ääniä kuin muiden. Pelillisesti moniäänestys on siis erityisen kannattavaa juuri silloin kun ''haluaa' palkita muiden hyviä lauseita. Ja tämä kai on sanapeliäänestämisen perimmäinen tarkoitus…

Moniäänestyksellisyydelle on esitetty sellainen vasta-argumentti, että lauselokien ”arvo” laskisi, kun niihin olisi nyt helpompi päästä (useampia pelaajia). Tämä sinänsä pitää paikkansa aina kun pisteitä on paljon jaossa (johtui se sitten pelaajien tai äänten lukumäärästä). Toisaalta, kukaan ei pakota esittämään uusia pistelokeja perinteisin kriteerein. Edellisten lokien maagiset kolmen ja seitsemän pisteen rajatkin olivat täysin mielivaltaisia, ja perustuivat pelaajien tyypilliseen lukumäärään vuonna 2000. Koska uusi botti tallentaa lokeihin kaikki pelitapahtumat ja pisteet, voidaan melko pienellä vaivalla tuottaa uudet lokit millä kriteereillä hyvänsä (tai vaikka useampia, tai käyttäjäkohtaisesti määriteltäviä).

On hyvä ymmärtää, ettei pisteiden absoluuttisella määrällä ole koskaan mitään erityistä vertailtavuutta. Jokainen piste tarkoittaa (moniäänestyksestä riippumatta!) että yhden henkilön mielestä tuo ehdotus oli hänen pisteensä arvoinen. Jos joku tekisi sanapelin historian kiistatta parhaan ehdotuksen kolmen pelaajan pelissä, tuo ehdotus saisi silti vain kaksi pistettä (molemmat muut pelaajat). Luonnollisesti myös muiden lauseiden taso (ja akronyymin ”vaikus”, pelaajien väsyneisyys, jne) vaikuttaa kierroksen pisteytykseen. Ei siis ole mitään mieltä arvioida pisteytystä siten, että onko jokin ehdotus x pisteen ”arvoinen” (vrt. kommentit tyyliin ”Häh, tolle 5?”).

Moniäänestyksestä riippumatta jokainen pelaaja on itse vastuussa antamistaan äänistä jotka ovat kaikki keskenään yhtä painavia. Jos pelaajan mielestä jokin ehdotus on äänen arvoinen, hän voi äänestää sitä. Jos pelaajan itsensä äänestämä ehdotus sai ”liikaa” ääniä, kyseessä ei selkeästikään ollut äänestämisen arvoinen ehdotus ja pelaajan olisi kannattanut jättää äänestämättä sitä. Vastaavasti jos jokin ehdotus jäi liian vähille pisteille (”tolle enemmän!”), pelaajan olisi varmaankin kannattanut itse äänestää sitä. Toki joskus ”kaikki” ehdotukset ovat enemmän tai vähemmän huonoja, mutta pisteytys kertookin vain yhden kierroksen paremmuusjärjestyksestä, eivätkä absoluuttiset pistemäärät ole vertailukelpoisia moniäänestyksen kera tai ilman. Ainahan pelissä on ollut tilanteita, joissa ”vähiten huono” ehdotus saa ison kasan pisteitä.

Henkilökohtaisesti minusta on hyväkin, että pisteiden absoluuttisen määrän merkitys pienenee. Lokilauseisiin tähtääminen johtaa ikävään optimointiin ja suurten pelien (ohessa myös ”helppojen” pelimoodien) suosintaan, ja pahimmillaan ”en halua äänestää tuota lokiin vaikka se onkin kierroksen paras” -ilmiöön. Kiinteäpisterajainen ”lokitustyyli” ei siis palaa, riippumatta moniäänestyksen kohtalosta.

Miten voi äänestää monta ehdotusta samalla kierroksella?

Moniäänestyksen ollessa käytössä (tällä hetkellä oletuksena), äänestäminen tapahtuu antamalla samalla rivillä useita lukuja, välilyönnein ja/tai pilkuin erotettuna. Esimerkiksi siis:

/msg Halea , 3 6 2

Jokainen erillinen äänestyskomento vaihtaa kaikki edelliset äänet uusimpiin hyväksyttyin yhdellä komennolla annettuihin ääniin. Esimerkiksi äskeisen äänestysrivin jälkeen äänestys , 4 3 poistaisi äänet ehdotuksilta 6 ja 2, ja lisäisi äänen ehdotukselle 4. Ehdotuksen 3 ääni pysyisi, koska se esiintyi uudellakin rivillä.

Mikä on toistomoodi? Mitä tarkoittaa ×? akronyymin perässä?

Toistomoodissa akronyymin kirjaimet on toistettava ainakin kerran, mutta haluttaessa useamminkin. Esimerkiksi toistomoodin akronyymiin akn ×? käyvät samat ehdotukset kuin akronyymeihin aknakn, aknaknakn, aknaknaknakn, jne. Pelkkä akn ei kuitenkaan kelpaa, koska moodin tarkoitus on toistaa akronyymiä.

Miksi ylläpito voi nykyään päättää tulevat akronyymit?!

Tulevien akronyymien asettaminen mahdollistaa pitkään toivotun akronyymien keksimisen esim. yritysten/pelaajien nimistä, suomen kielen sanoista, jne. Tulevan akronyymin asettaminen näkyy aina kanavalle, joten operaattorit eivät voi huijata salaa. Luonnolisesti ylläpidon oletetaan asettavan akronyymejä muiden pelaajien huviksi, eikä suinkaan vastaamaan omia valmiiksi keksittyjä lauseita.

Akronyymissä on välilyöntejä!? Mitä ovat tavuakronyymit?

Uusi sanapelibotti tukee tavallisten ja toistuvien (ks. yllä) akronyymien lisäksi myös tavuista muodostuvia ”akronyymejä”. Tavut ja yksittäiset kirjaimet erotellaan tällöin toisistaan välilyönnen, esim. tavuakronyymi m ki i ma tarkoittaisi että ensimmäisen sanan on alettava m-kirjaimella, toisen kirjaimilla ki, kolmannen i-kirjaimella ja neljännen ma-kirjaimilla. Siihen kävisi siis esim. lause: ”Musta kissa istuu matolla.”

Koska mikään nykyinen pelimoodi ei tuota tavuakronyymejä, niitä voi toistaiseksi ”tavata” vain operaattorien asettamissa akronyymeissä.

[Alkuun]

Tyhmiä kysymyksiä

Ylläpitäjät/vakiopelaajat ovat ilkeitä! Miksi?

Lue ohjeet, lue säännöt, ymmärrä ne. Ymmärrä myös että #sanapeli on iso kanava, ja jokaiselle aloittelijalle ei aina riitä ymmärrystä erikseen. Yritä sopeutua.

Muista myös että Sanapeli on yksityishenkilöiden tekemä, ylläpitämä ja omista rahoistaan kustantama peli, eikä mikään valtion varoilla kustannettu lakisääteinen peruspalvelu kaikille kansalaisille.

Saanko opit (tai edes voicet) kanavalle?

Et.

Kuinka voin saada opit kanavalle?

Et mitenkään.

Kuinka nykyiset opit ovat saaneet statuksensa?

Se on varmaan jokin toimintahäiriö.

Huijaako ylläpito pelissä?

Ei. Botissa on kyllä ylläpitoa varten erikoiskomentoja joilla voi lisätä tai vähentää pelaajien pisteitä, mutta näiden komentojen käyttö näkyy heti kanavalle. Kiusauksen välttämiseksi pelistä on tarkoituksella jätetty pois mahdollisuus huijata esim. akronyymiä salaa vaihtamalla tai kurkistamalla. Sinänsä ylläpidon on mahdollista ”sopupelata” kurkkimalla lauseiden tekijöitä äänestyksen aikana, mutta uskon operaattorien olevan niin kokeneita pelaajia, etteivät he edes halua harrastaa moista hauskuudentapponysväystä. (Lisäksi myös tämän ylläpitokomennon jokainen käyttö tallentuu lokeihin, joten isoveli voi valvoa sopupeliepäiltyjä.)

[Alkuun]

Ylläpidosta

Olisi hyvä saada jonnekin näkyviin jotain yleisiä operaattoreiden (ylläpidon) ohjeita pelin valvomisen suhteen. En kuitenkaan tähän hätään keksi mitään oleellisia usein kysyttyjä kysymyksiä tänne — ehkä niitä kysytään liian harvoin.

Muistutuksena kuitenkin että oppien tarkoitus ei ole simputtaa pelaajia kielioppivirheistä, vaan pitää tasoa yllä. Pienet yhdyssana- ja muut virheet eivät ole minusta läheskään yhtä paha ongelma kuin anaalijuttujen lisääntyminen.

[Alkuun]

Kysy lisää

Jos tuntuu siltä että tälle sivulle kuuluisi jokin kysymys tai vinkki, jota ei täältä vielä löydy, niin ilmoittele asiasta minulle (Arkulle).


[1] - Terveisiä Qatariin.