Rengaspanssari

Renkaiden valmistus (2/3)

Työ aloitetaan kiinnittämällä rautalangan pää tankoon jollain tavalla, esim. poraamalla tankoon reikä josta langan pää työnnetään läpi, tai kiertämällä pari kierrosta lankaa tangon ympäri pihdeillä samalla puristaen.

Lankaa olisi nyt tarkoitus kiertää tiiviiksi "vieteriksi" noin puolen metrin matkalle tankoon. Tähänkin on monia tapoja:

Tanko paikallaan
Kierrä tanko esim. ruuvipenkkiin tiukasti, ja väännä sitten lankaa sen ympärille.
Tankoa kiertäen
Pidä tankoa toisessa kädessä ja pyöritä sitä "langan ympärille", ohjaten samalla toisella kädellä lankaa. Bonuksena tämä onnistuu myös sohvalla esim. telkkaria katsoessa. (Varoitus: television katsominen vähentää keskiaikatunnelmaa.)
Muut viritykset
Nikkarointitaitoiset voivat rakentaa esim. virityksen jossa tanko on puisessa kehyksessä ja sitä veivataan kammesta vääntämällä (tai jopa sähköporakoneella pyörittämällä). Näihin löytynee ohjeita muualta netistä.

[kuva: rautalankaa kierrettynä] Pääasia on kuitenkin että, tavalla tai toisella, rautalanka saadaan väännettyä tangon ympärille. Lanka tulee kiertää tangolle tiiviisti, eli kierrosten väliin ei tulisi jäädä juuri ollenkaan tyhjää. Kun lankaa on tangolla tarpeeksi (n. 30-60cm tangon pituudesta mitattuna), katkaistaan lanka viimeisen kierroksen jälkeen. Pidempiä vietereitä on hankalampi käsitellä, joten kovin paljoa ohjeen suositusta pidempiä ei kannata innostuksissaan pyöritellä samalla kertaa.

[kuva: vieterin leikkaaminen] Langasta muodostunut vieteri vedetään irti tangosta. Samalla vieteriä venytetään hieman, niin että kierrosten väliin syntyy pieniä rakoja. Nyt vieteri voidaan leikata halki siten, että yksittäiset kierrokset irtoavat renkaiksi. Leikkaamiseen soveltuvat sivuleikkurit, joiden on syytä olla isot ja muutoinkin kunnolliset. Vaihtoehtoinen tapa on kiinnittää vieteri esim. ruuvipenkkiin ja leikata se halki katkaisulaikalla, jos moisen sattuu omistamaan. (Dremel-tyylinen työkalu voisi kelvata, mutta en ole koettanut. Voi olla että rautalangan leikkaaminen koneella vaatii pidemmän päälle järeämpää kalustoa.)

Leikkaaminen on hyvä tehdä esim. pahvilaatikon yllä, jolloin renkaat saa kerättyä helposti talteen. (Renkaat voivat leikatessa suunnata lentoratansa vähän minne sattuu.)

< edellinen | seuraava >

π